1/21/2017

i'm worried about me

Vuosi vaihtui mulle rakkaan ihmisen seurassa, istuen keittiön lattialla ja katsellen Netflixiä. Miksi sen pitäisi olla yhtään spessumpaa, kun ei se oikeasti ole muista vuorokausista poikkeva. Tärkeää oli vaan se, että oli onnellinen.

   Mä oon ollut tosi sivistynyt, kun oon lukenut Akvarelleja Engelin kaupungista ja paljon Tommy Tabermannin runoja. Mä oon opiskellut paljon ranskaa ja norjaa ja katsonut Skamin kaikki kaudet ainakin kolmesti. Kolmoskautta mä katsoin ekalla kerralla norjaksi ja käänsin sitten jakso kerrallaan, musta se oli oikeastaan tosi hauskaa, kun ei mulla ollut muutakaan tekemistä.
   Mä liityin wapissa yhteen Skam ryhmään ja niistä ihmisistä on tullut mulle kun toinen perhe. Siellä on kolme saksalaista, yksi Espanjasta ja kaksi Hollannista. Niiden ihmisten kanssa on tosi chilli jutella ja niillä on aina ihania ajatuksia ja ne saa mut nauramaan. Siellä on ihmisiä jotka näkee mut kauniina ja musta se on aika ihanaa.

  Mä oon kirjoittanut tämän vuoden aikana ihan tosi paljon käsin, melkein joka päivä jotain. Usein englanniksi tai norjaksi, vaikken mä osaa kunnolla. Harvemmin mä enää silti kirjoitan suomeksi, koska mun mielestä suomalaiset sanat ei ole tarpeeksi kuvaavia tai sitten ne on muuten vaan rumia.
  Mä oon koittanut opetella tunnistamaan tunnetiloja herkemmin ja sitten mä oon aina kirjoittanut siitä fiiliksestä. Mä oon tajunnut, että jotkut tunnetilat on ihan liian aliarvostettuja ja taka-alalle jätettyjä, esimerkiksi joku kiitollisuus. Kuinka moni enää nostaa sitä jalustalle? Kuinka moni enää edes tunnistaa sitä?

Kiitollisuus
on kaunis ajatus
mutta usein
se on pelkkä ajatus

Luottamus
on pohja kaikelle
mutta usein
se pohja on pelkkää paperia

Rakkaus
on kaiken alku
mutta usein
sen olemassaolo kyseenalaistetaan

Anteeksianto
on välttämätön
mutta usein
se jätetään huomiotta
     7th januari

Yksin koulussa oleminen on oikeestaan tosi rauhoittavaa. Välillä mun pitää pysähtyä ja herättää itseni, aistia sitä ympäristöä, tai muuten musta tuntuu hukkaan menneeltä. Mä tykkään katsella ihmisiä, vaikka yleensä ne tuottaa mulle vaan mielipahaa. Ja mä tykkään hämmentää ja hymyillä.
   Koulun valokuvauskurssilla heräteltiin mielenkiintoa ja inspiraatiota, Meiltä kysyttiin, mitä me halutaan kuvata, mikä on mulle se henkilökohtainen aihe, mitä mä haluan näyttää. Mä haluan tunteita ja estetiikkaa.

   Multa kysyttiin yks päivä, että oonko mä bipolaarinen. Mä sanoin siitä äitille ja se sano että en todellakaan, mutta silti musta tuntuu että mä oon jotenkin sekasin siitä.
   Ja mulla on taas menossa sellanen kausi, kun mulla on vaan ruma ja epävarma olo mutta jonakin päivinä mä taas olen ihan liian high ja sit mä vaan putoon aina korkeemmalta ja korkeemmalta. Sellanen olo, että kaikki pienetkin asiat ahdistaa ja stressaa, enkä vaan pysty olemaan suunnittelematta asioita. Yks ilta mä vaan itkin, kun en löytänyt vaatteita seuraavalle päivälle. Mä venyin ja vanutuin tuolilla ja sit mä putosin ja löin pääni aika kovaa tuolin jalkaan ja itkin lisää, kun tajusin, että housuilla oli jugurttia.

  Mä kävin pari päivää sitten tutustumassa mun tulevaan lukioon. Mä oikeesti toivon, että mä pääsen sinne. Se on Oulussa ja mä oon muuttamassa näillä näkymin aika pian pois kotoa. Se ahdistaa mua ihan suunnattomasti, mä meinasin vaan flippaa sillon, kun tein asuntohakemusta ja painoin lähetä.
  Mutta kun mä sitten kävin siellä lukiolla, mä tajusin, että kyllä siellä pärjää. Siellä oli sellasia samanlaisia ihmisiä, mitä minä ja musta tuntuu että niillä on aika pitkälti samoja ajatuksia ja samanlainen arvomaailma kun mulla.
   Ja sitten mä kerroin siitä lukiosta ja valinta-asiasta mun snapchatissa, niin yhtäkkiä mun inbox räjähti, kun jengi tuli avautumaan mulle niiden elämistä ja ongelmista ja hakuajan ahdistuksesta. Sinä yönä mä nukuin vajaa kuusi tuntia, kun mä vaan kuuntelin mun kavereita ja koitin jutella niiden kanssa. Mulle tuli oikeesti tosi hyvä olo, kun niin moni tuli juttelemaan semi henkilökohtaisista asioista.

  Mun snäppi on btw drunkpolicy, mä puhun sinne nykyään aika paljon mun ajatuksista ja arkipäivän ongelmista, että tervetuloa vaan seuraamaan jos kiinnostaa.









2 kommenttia:

  1. Mä rakastan sun tapaa kirjottaa! Se on niin kuvailevaa ja lukeminen vain soljuu eteenpäin. Ois muuten mahtava idea kirjottaa aina kaikki eri kielellä kuin suomeksi, siinä sais ainakin opeteltua toista kieltä. Käsin kirjoittamisessakin on aina oma tunnelmansa, on paljon kivempaa kirjoittaa käsin kuin koneella. Käsialasta näkee vähän ihmisen persoonallisuutta ja jälkeen jää uniikki jälki.
    http://mahdollisestiehka.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon tää oli ihana kommentti ❤

      Poista

antaa palaa