10/09/2017

mitä jos mammutit halusivat kuolla


viereinen mies tuoksuu diorille ja sillä on versacen paita vai onkohan se sittenkin minun takki joka tuoksuu ja sitten mä vaivihkaa nuuhkaisen huppua ja hihaa ja päättelen etten se ole minä

bussista päästyä kirmaa lähimmän nurkan taakse ja oksenna ja istu kadulle odottamaan kuolemaa ja just silloin siitä ei kävele ketään ja sä olet vaan yksin yksin yksin

ja mietit ootko sä raskaana vai onks tää ruokamyrkytys tai verenmyrkytys tai oksennatko sä myrkyttynyttä sielua ulos vai hei mikä juttu tää on

sit sä menet lähimpään kuppilaan ja kysyt meikit levinneenä hei jätkä hei saanko mä lainata teidän vessaa ja se tyttö katsoo sua arvioivasti ja nyökyttää kiireesti ja sit sä vaan katsot siellä itseäsi peilistä ja ajattelet että oispa ----- ja sittenku sä tuut sieltä vessasta niin se tyttö on laittanut sulle jonkun oudonnäköisen litkun ja tarjoaa sitä ja sitten se katsoo sua ja sanoo ettei siinä ole alkoholia ja sitten sä vaan luotat ja juot ja olet koko päivän epävarma kaikesta ja kukaan muu ei näe

***
hämmentyneenä ja hukassa kaupassa ympäriinsä, joku parikymppinen nuori häiskä on paistopisteellä kaatamassa kahvia ja sit se katsoo mua yhtä hämmennyksissä ku minä sitä ja se kysyy otanko kahvia

ja minä puren itseäni poskeen ja kysyn ääni särkyen missä on karjalanpiirakoita, se huomauttaa että näytän siltä kuin alkaisin juuri itkemään ja mä vaan tuijotan sitä suu mutrussa ja se hymyilee rakastavasti, jättää kahvia hakevat tuijottelemaan hölmistyneinä meidän perään, ja lähtee näyttämään missä on karjalanpiirakat

27. sept.

Ja oikeastaan musta tuntuu nykyään ainoastaan pahalta niiden ihmisten puolesta jotka haluaa tutustua ja tunnustaa rakkautta, tulee sellainen oh honey don't do it to yourself, ihmiset saa musta ihan liian hyvän kuvan ja sit kaikki on pilalla kun ne tajuaa että mä olenkin oikeasti flipannut ja flipannut ja flipannut. Mun pitäisi rakastaa vähemmän ja olla muutenkin vähemmän tunteellinen, mutta en voi sille mitään että huolehdin enemmän muista kuin itsestäni ja omista asioistani. Ja kaikki luulee että olen joku ihana cool strong independent woman joka pärjää yksin mutta paskapuhetta en jaksa edes tehdä ruokaa itselleni. Oispa joku joka pitäisi huolta tai sillee edes käskisi syömään, en jaksa vielä olla aikuinen.

Junassa ja bussissa ja kaikkialla on hyvä miettiä, mitä itselle kuuluu ja kuunnella musiikkia ja itkeä vähän, mutta todeta itselleen ja kaikille, että kyllä kaikki järjestyy älä huoli kultapieni, sinä selviät. Lohduttavin ajatus tällä hetkellä on se, että millään ei ole yhtään mitään vitun merkitystä, ihan sama mitä sä ikinä päätät tehdä, sä et vaan voi aivan täysin pilata kaikkea. Toisaalta olisi kiva pelastaa valaat ja tiikerit ja norsut ja saimaannorpat mutta niin no mitä hyötyä siitä olisi kun kohta oltaisiin taas samassa pisteessä. Ja ne ihmiset jotka koittaa herättää mammutteja eloon, haistakaa vittu antakaa niiden pysyä kuolleena, koska jos ne on kerran täältä kuollut, niin se meinaa, ettei tämä ole hyvä paikka niille elää.

Tuiran päivystyksessä on paprun näköinen mieshoitaja ja mä säälin sitäkin ihan next levelisti, ensimmäinen asia itkupotkuraivarin jälkeen se kirjoitti mulle kiireesti yhteystiedot lähimpään nuorten taloon ja katsoi säälivästi ja surullisesti minun vetistä ja turvonnutta naamaa ja minun teki mieli kaatua lattialle pyörtyneenä. Mutta kaikesta selvitään, myös suloisita paniikissa olevista mieshoitajista ja tyhmistä teinipojista jotka tuhoaa huvikseen talojen ikkunoita ja ovenkahvoja.

Ja mun ajatukset eivät ole näköjään vieläkään rauhoittuneet tai selkiytyneet, oikeastaan tuntuu, että ne on enemmän sekaisin kuin vähään aikaan ja jostain typerästä syystä oon sotkenut ihan vääränlaisia tunteita tähän aivan abstraktiin elämäntilanteeseen ja totta puhuen toivon, että olisi olemassa sulje kaikki tunteet -nappi. Tätä en nimittäin händlää.




9/26/2017

mä en tarvii yhtään enempää ihastelua


Oulu on yhtä sumuinen kuin mun pää, kiireinen ja harmaa ja musta ja ankea. Miksei ihmiset hymyile toisilleen ja pukeudu kirkkaanpunaiseen ja keltaiseen ja olispa vielä lämmin. Musiikinopettaja ei saa selvää esseestä "musiikkihistoriani" jossa on kierrelty taitavasti aihetta ja puhuttu ei musiikista, vaan mun lähipiiristä ja entisestä lähipiiristä ja ihmisistä jotka jotenkin saa yhdistettyä sanaan musiikki.

Itseensä hakaneulalla tökkiminen on turhaa ja ajatukset ja tunteet on turhaa, mutta itserakkaus ja kaverirakkaus on parasta ja rakkaus on parasta ylipäätään. Jollakin on tatuoituna käteen käpy ja musta tulee isona käpy koska kävyt on tyhmän näköisiä ja niiden päälle on ikävä kävellä ilman kenkiä ja sukkia ja jalkapohjia. "Teininä olin hernemaissipaprikaa" alkaa essee ja Paperi T:n runo ja ruuanlaitto. Vastaan tulee video missä young cutie pelaa russian roulettea ja mä katson sen uudestaan ja uudestaan ja uudestaan kunnes tajuan että se on lelu.

Paperikassi hajoaa, jos se on märkä ja painaa tonnin, jukurtti leviää kadulle ja niin minäkin. Rotvallin reuna on tuttu joka kulmasta ja vieraat ihmiset huolehtii ja se on okei koska jotakin ainakin kiinnostaa. Mun ja isin vaatteet matchaa ja ollaan cool ja puhutaan asioista ja päätetään että musta ei tule isona mitään. Mä haluan huolehtia kavereista ja halia niitä ja halia ja halia. Mutta mä vain pelaan typerää maatilapeliä ja villkutan vastakkaisen kerrostalon Ashleyn näköiselle pojalle ja se vilkuttaa aina takaisin ja mä mietin että mitä jos tekisin niinku Ash ja Lily-Rose ja alkaisin 16-vuotiaana seurustelemaan 24-vuotiaan kanssa ihan vaan, koska miksi muka olisin jonkun epävakaan teinin kanssa.

Tuntuu tyhmältä kun ajatukset vaan kimpoilee enkä saa mitään pysymään missään ja minäkin olen epävakaa ja lattia on epävakaa koska typerä lamppu pyörii aina huoneen sinne päähän missä on ikkuna. Ja ihmiset ei ymmärrä että olen yhtä epävakaa kuin tämä lattia ja ne vaan puhuu ja puhuu ja olettaa että minä ymmärrän tai osaan auttaa koska ne tietää, että oon tehnyt ja nähnyt asioita. Koeviikolla on hyvä kun voi vaan ilmestyä kouluun ja lähteä heti saman tien kun asiat on tehty eikä tarvitse keskittyä muuhun kuin omaan kuplaan ja ilmakehään ja myrkkyhappoihin jotka uhkaa puhkaista mun kuplan helevetti.

Ja mä istutin auringonkukkia ja piirsin niitä pitkin mun kehoa ja ostin Lontoosta Van Gogh auringonkukkataulun ja kangaskassin ja niitä on mun taustakuvassa ja lattialla ja ikkunalaudalla ja mielessä ja teksteissä ja kaikkialla ja ne vaan auttaa mua elämään, vaikka jestas sentään ne on vain kukkia. Ja mun päähän ja jalkoihin ja selkään sattuu ja eniten sattuu sosiaalisiin suhteisiin ja ajatuksiin kun kaikki on vaan rappiolla ja en osaa ohjeistaa miten pelastautua. Spotify soittaa Palefacea joka kertoo samoista ongelmista kuin 15 vuotta sitten, Post Malonea ja Coldplayta ja Linkin Parkia ja joku koputtaa ovelle ja kysyy voiko tulla katsomaan mitä mun listalla on ja sitten me istutaan yhdessä vasten sängyn laitaa ja ollaan hiljaa, enkä mä edes tiedä kuka se on. Sitten se kuiskaa: "btw meidän hella syttyi palamaan joten tuuletetaan täällä." Ja sit me noustaan ylös ja avataan ikkunat ja ovet.






9/14/2017

yellow

Mä katson hiljaa kun se pitelee auringonkukkaa kädessä. On harmaata ja sataa, bussiin 26 minuuttia. Mitä jos toi ihminen ei olekaan ihminen, mitä jos.
Verhot kiinni toista vuorokautta, pimeässä huoneessa alusvaatteisillaan, netflix ja how to be single. Täytyy muuttua, ylös vai alas. Nyt mä värjään hiukset tummiksi, mutta en jaksa lähteä kauppaan hakemaan hiusväriä. Pesen lakanoita. Jalat pettää hississä, joku tarttuu kädestä, hei neiti, teillä putosi jotain. Myyjä hymyilee vittuilevasti sanoessaan hei kolmatta kertaa. Hymyä huuleen vitun homo. Poista snapchat ja kaikki luulee, että sä olet kuollut. 3:45 verhot auki, naapurin valot kiinnostaa. Junat on myöhässä ja ihmiset myös, ne ryntäilee ympäriinsä ku hullut, törmäilee toisiinsa ja tuijottaa vihaisena. Estolista kasvaa, mä en saa tunnetta välittyämään kun huoneessa on liian valoisaa. Suunnittele pako koivukallion leikkipuistossa, vesi valuu putouksena pitkin liukumäkeä, valot sammuu.

Kaikki on hyvin, mä annan ihmisille ohjeita, miten puhdistautua. Osta niitä auringonkukkia, keltaisia paitoja ja pyyhkeitä. Ota tilaa, älä ota kontaktia, poista se vitun snapchat nyt ihan oikeasti, soita kitaraa ja nuku pitkään. Ota rauhassa, kaikki on hyvin. Juokse bussiin ja hymyile kuskille, lopeta valehtelu, ainakin vähennä. Pidätä henkeä ykkösestä kasiin. Katso se sama how to be single, siinä on pointteja, hyviä ohjeita olla ja elää, se pistää miettimään ja todistaa, että yksin pärjää, mutta yksin ei tarvitse pärjätä. Nyysi r-kioskilta paperimukeja. Siivoa tai älä siivoa, käy yövaatteisillaan kaupassa, osta sitruuna, kilistele kolikoita taskussa. Anna itsellesi aikaa, hengitä, hengitä, hengitä. Kaikki on hyvin. Käännä kylkeä, paneudu johonkin asiaan, ota itseäsi niskasta kiinni. Ei hätää, kaikki on hyvin. Halaa ihmisiä, puhu tuntemattomille, vastaa, kun ne kysyy onko kaikki hyvin. Avaa verhot, tanssi, järjestä vaatekaappi, jätä tiskit tiskaamatta. Kaikki on ihan oikeasti hyvin. Luota. Maailma on kaunis, vesisade uudistaa. Älä välitä jos kastut, hymyile ihmisille, jotka katsoo sua vinoon. Joku ajaa vesivallit valkoisille farkuille, mutta se ei haittaa. Naurahda huvittuneena, mikään ei ole maailmanloppu. Kaikesta selviää, älä luovuta. Hengitä.







8/11/2017

kuka vain kuristaa kylpyammeeseen

Mä muutin juuri Ouluun soluasuntoon ja nyt mä vaan olen siellä parin tuntemattoman ihmisen kanssa. Se on oikeastaan tosi chilliä, tai niinkun, kun on oppinut ottamaan tosi paljon vastuuta muista kanssaeläjistä, niin nyt pystyy vähän hölläämään, koska ne muut on vielä niin vieraita. (ja monta vuotta minua vanhempia)
   Ja mä myös aloitin lukion. Se oli ihan kivaa, uusi ympäristö ja uudet ihmiset, mikä kaikki voikaan mennä pieleen.

To be honest, ensimmäisenä kouluaamuna mä istuin bussissa menossa väärään suuntaan, mutta ehdin kuin ehdinkin lopulta kävellä neljä kilometriä Oulun keskustan toiselta laidalta kouluun. Ja sitten mä istuin siellä sadanyhdeksänkymmenen muun paniikissa olevan 16-vuotiaan kanssa. Lystiä. Ensimmäinen päivä oli lähinnä tutustumisleikkejä ja uuden osoitteen muistelua luokan edessä. En muistanut.
    Toisena aamuna mä osasin jo bussiin. Kahden tunnin hypärin aikana ehtii käydä kotona nukkumassa, mutta kannattaa varmistaa, että herätys on päällä. Mä heräsin 20 minuuttia ennen tunnin alkua, katsoin itseäni peiliin ja kelasin; why am i like this. Sit mä juoksin.

   Tänään musta tuntui tosi pahalta tulla takaisin Ylivieskaan. Täällä ei voi ajella ostoskärryllä parkkihallissa, eikä ole kauniita puistoja, eikä oikeastaan yhtään mitään muutakaan kivaa. Täällä ei voi kävellä läppäovista sisään Burger Kingin keittiöön. Mä vaan Googletan mikä kaikki Ylivieskassa on huonoa ja haluan takasin kotiin.

Lana Del Rey on tänään Suomessa ja mä en pääse näkemään sitä.




kuva: niina huhtamäki