9/14/2017

yellow

Mä katson hiljaa kun se pitelee auringonkukkaa kädessä. On harmaata ja sataa, bussiin 26 minuuttia. Mitä jos toi ihminen ei olekaan ihminen, mitä jos.
Verhot kiinni toista vuorokautta, pimeässä huoneessa alusvaatteisillaan, netflix ja how to be single. Täytyy muuttua, ylös vai alas. Nyt mä värjään hiukset tummiksi, mutta en jaksa lähteä kauppaan hakemaan hiusväriä. Pesen lakanoita. Jalat pettää hississä, joku tarttuu kädestä, hei neiti, teillä putosi jotain. Myyjä hymyilee vittuilevasti sanoessaan hei kolmatta kertaa. Hymyä huuleen vitun homo. Poista snapchat ja kaikki luulee, että sä olet kuollut. 3:45 verhot auki, naapurin valot kiinnostaa. Junat on myöhässä ja ihmiset myös, ne ryntäilee ympäriinsä ku hullut, törmäilee toisiinsa ja tuijottaa vihaisena. Estolista kasvaa, mä en saa tunnetta välittyämään kun huoneessa on liian valoisaa. Suunnittele pako koivukallion leikkipuistossa, vesi valuu putouksena pitkin liukumäkeä, valot sammuu.

Kaikki on hyvin, mä annan ihmisille ohjeita, miten puhdistautua. Osta niitä auringonkukkia, keltaisia paitoja ja pyyhkeitä. Ota tilaa, älä ota kontaktia, poista se vitun snapchat nyt ihan oikeasti, soita kitaraa ja nuku pitkään. Ota rauhassa, kaikki on hyvin. Juokse bussiin ja hymyile kuskille, lopeta valehtelu, ainakin vähennä. Pidätä henkeä ykkösestä kasiin. Katso se sama how to be single, siinä on pointteja, hyviä ohjeita olla ja elää, se pistää miettimään ja todistaa, että yksin pärjää, mutta yksin ei tarvitse pärjätä. Nyysi r-kioskilta paperimukeja. Siivoa tai älä siivoa, käy yövaatteisillaan kaupassa, osta sitruuna, kilistele kolikoita taskussa. Anna itsellesi aikaa, hengitä, hengitä, hengitä. Kaikki on hyvin. Käännä kylkeä, paneudu johonkin asiaan, ota itseäsi niskasta kiinni. Ei hätää, kaikki on hyvin. Halaa ihmisiä, puhu tuntemattomille, vastaa, kun ne kysyy onko kaikki hyvin. Avaa verhot, tanssi, järjestä vaatekaappi, jätä tiskit tiskaamatta. Kaikki on ihan oikeasti hyvin. Luota. Maailma on kaunis, vesisade uudistaa. Älä välitä jos kastut, hymyile ihmisille, jotka katsoo sua vinoon. Joku ajaa vesivallit valkoisille farkuille, mutta se ei haittaa. Naurahda huvittuneena, mikään ei ole maailmanloppu. Kaikesta selviää, älä luovuta. Hengitä.







8/17/2017

lukiotytöissä se rakasti sitä

Kahden viime päivän aikana mä olen itkenyt enemmän kuin koko alkuvuonna yhteensä. Kotona tapahtuvia huonoja juttuja, yleistä väsymystä ja ikävää. Ikävä ehkä kavereita ja rakkautta ja rakkautta ja rakkautta. Mulla on aamulla aikaisin lähtö Lontooseen ja mä vaan toivon, että joku ajaa mun yli.

Koulu menettelee. Mua ärsyttää ylidramaattiset ja väärillä asioilla flexaavat ihmiset, mä itken siitä puhelimessa Jeminalle ja kohta tajuan, että välillä teen samaa. Miten oudolta tuntuu olla isossa kaupungissa yksin kaiken keskellä. Bussikuski vaan katsoo säälivästi, että voi lapsi poloista, kun menee itkien sisään. Joku kantaa roskapussin mun ohi ja tarjoaa tupakkaa.

Yöllä meidän soluun oli ilmestynyt joku mies. Mä olen asunut tässä nyt viikon yksin ja kun mä aamulla menin keittiöön, siinä sen kengät vaan nökötti ja mä päätin jättää sen nukkumaan. Aamiainen Tiffanylla on hyvä myös kirjana.

Koulussa keskustellaan paljon ja mä vaan takerrun ihan vääriin asioihin ja mainitsen merkityksettömiä pointteja. Ne tuijottaa ja ehkä naurahtaa vaivaantuneesti, mainitsen itselleni, että olisin voinut olla hiljaakin. Mut en mä enää mitään mahda, leimat on jo saatu.

"öö en tule huomenna kouluun bye felicia" mä kirjoitan wilmaviestiin ja vien hiiren lähetysnäppäimelle. Löydän itseni moottoripyörällä Nallikarista. Tarkoittaako filmaattinen ja flegmaattinen samaa. Mikä on synonyymi ikävälle.

Koulussa kirjoitetaan twitteriin.





8/11/2017

kuka vain kuristaa kylpyammeeseen

Mä muutin juuri Ouluun soluasuntoon ja nyt mä vaan olen siellä parin tuntemattoman ihmisen kanssa. Se on oikeastaan tosi chilliä, tai niinkun, kun on oppinut ottamaan tosi paljon vastuuta muista kanssaeläjistä, niin nyt pystyy vähän hölläämään, koska ne muut on vielä niin vieraita. (ja monta vuotta minua vanhempia)
   Ja mä myös aloitin lukion. Se oli ihan kivaa, uusi ympäristö ja uudet ihmiset, mikä kaikki voikaan mennä pieleen.

To be honest, ensimmäisenä kouluaamuna mä istuin bussissa menossa väärään suuntaan, mutta ehdin kuin ehdinkin lopulta kävellä neljä kilometriä Oulun keskustan toiselta laidalta kouluun. Ja sitten mä istuin siellä sadanyhdeksänkymmenen muun paniikissa olevan 16-vuotiaan kanssa. Lystiä. Ensimmäinen päivä oli lähinnä tutustumisleikkejä ja uuden osoitteen muistelua luokan edessä. En muistanut.
    Toisena aamuna mä osasin jo bussiin. Kahden tunnin hypärin aikana ehtii käydä kotona nukkumassa, mutta kannattaa varmistaa, että herätys on päällä. Mä heräsin 20 minuuttia ennen tunnin alkua, katsoin itseäni peiliin ja kelasin; why am i like this. Sit mä juoksin.

   Tänään musta tuntui tosi pahalta tulla takaisin Ylivieskaan. Täällä ei voi ajella ostoskärryllä parkkihallissa, eikä ole kauniita puistoja, eikä oikeastaan yhtään mitään muutakaan kivaa. Täällä ei voi kävellä läppäovista sisään Burger Kingin keittiöön. Mä vaan Googletan mikä kaikki Ylivieskassa on huonoa ja haluan takasin kotiin.

Lana Del Rey on tänään Suomessa ja mä en pääse näkemään sitä.




kuva: niina huhtamäki

7/24/2017

"I live for this feeling, this everglow"



Oikeesti kaikki on tosi hyvin. Mä ehdin kirjoittaa jo toisen tekstin, jossa kerroin aika paljon kaikkea negatiivista, mutta sitten mua alkoi ärsyttää että miksi muka teen niin, jos oikeasti asiat on menneet parempaan suuntaan.
   Niin no, onhan tietysti mun elämässä ollutkin jonkun verran negatiivisuutta, ehkä asioita mitä mä haluaisin jakaa. mutta mua alkaa nykyään lähinnä vaan naurattaa katkerasti oma käytös, jos pyöriskelen itsesäälissä liian kauan. Itsesääli on välillä ihan hyvä asia, mutta mulla se menee jo nextille levelille.

   Onhan tässä ollut nyt hajonneita parisuhteita ja kaverisuhteita tämän alkuvuoden aikana, mutta ne on ihan normaaleja juttuja ja niitä tulee varmasti olemaan tulevaisuudessa lisää. Niistä selvitään, lähellä oleviin ihmisiin turvaudutaan ja sit asioista päästään yli.
   Enemmän mä ehkä haluaisin nyt painottaa niitä positiivisia juttuja - että mä olen päässyt ysiltä, saanut jatko-opiskelupaikan ja kevytmoottoripyöräkortin, mä olen parin viikon päästä muuttamassa ekaa kertaa pois kotoa ja mä olen käynyt Göteborgissa Coldplayn keikalla ja itkenyt vaan onnesta sen koko päivän. Olihan se nyt aivan törkeen hienoa, kun 60 000 ihmistä fiilistelee yhteisen suosikkibändin biisejä, tanssii ja laulaa ihan euforisena siellä ja jakaa tuntemattomien kanssa haleja - ja olutta.

   Mä oon nykyään paljon enemmän sujut itseni kanssa, kun joskus vuosi sitten. Mä koitan joka päivä painottaa positiivisia juttuja ja tasaisin väliajoin muistuttaa itselleni, että hei girl, kaikki on ihan allright. En jaksa oikein ottaa stressiä mistään ja lähinnä vaan pysyn kyydissä ja katson mihin ollaan menossa. Toisaalta se on tosi kiva, toisaalta mua alitajuisesti pelottaa vähän, että mitä jos se pelkkä kyydissä istuminen aiheuttaa jonkun raiteilta suistumisen ja sit ollaan koko loppuelämä jossain rotkon pohjalla. Ehkä siksi on ihan hyvä olla pari kaveria. Tai en mä tiedä.

   Parin viime kuukauden aikana mä olen käynyt ihan ennätysmäärän syvällisiä ja pohtivia keskusteluja niin tuttujen. kuin tuntemattomienkin kanssa ja mun mielestä se on ihan fucking mahtavaa. Mä rakastan vaan jutella, jos molemmat osapuolet on kiinnostuneita aiheesta. Mä rakastan vaan maata läheisten ihmisten kanssa ja fiilistellä ja kuunnella musiikkia. Silloin ei edes välttämättä tarvitse sanoa mitään ja se vaan on sellainen rauhallinen olo. Mun mielestä on ihanaa soittaa kaverille ja hakea se kotoa ajelulle ihan hetkisen varoitusajalla. Parasta on halia ihmisiä ja saada rakkautta.
   Läheisyys on kyllä ihan pirun haastava juttu. Oispa vaan niinku rakkautta ja niinku nii.

 Mä oon ollut paljon mukavuusalueen ulkopuolella ja oppinut arvostamaan itseäni ja muita enemmän. Mä ootan tosi paljon, että tulee syksy ja illat pimenee. Mä ootan lukion alkua ja haasteita ja mä aijon niin vitusti olla paras. Ja mä muuten tilasin eilen uuden kameran, ehkä se auttaa mua alottamaan uudelleen kuvaamisen.

Mä en taida osata enää kirjoittaa, kun olen opetellut puhumaan.